Kuvaus

Jopa kolmimetriseksi kasvava pensas sojottavine, piikikkäine oksineen kukkii maalis-huhtikuussa. Ennen lehtien puhkeamista varsiin ilmestyy lukuisia valkeita, pieniä, tuoksuvia kukkasia. Ne kasvavat oksilla yksittäin mutta niin tiheässä lyhykäisten versojen päässä, että koko pensas on niitä valkoisenaan. Vasta kukkien jälkeen on toukokuussa soikeamuotoisten, sahalaitaisten lehtien vuoro. Niitä seuraavat myöhäiskesällä pyöreät, miniluumuja muistuttavat, sinimustat hedelmät, joiden liha on kypsänä vihreää ja hapanta. Halkaisijaltaan luumarjat ovat sentin suuruisia, ja niistä tulee syötäviä vasta pakkasen puraistua niitä. Oratuomen piikit ovat muuten kehittyneet sivuversoista.

Oratuomi rakastaa aurinkoisia kukkuloita ja kuivia, valoisia lehtimetsiä, joissa on kalkkipitoinen, paksu multakerros. Muiden ruusukasvien kanssa se ryhmittyy usein läpitunkemattomiksi piikkitiheiköiksi. Valoa ihannoiva oratuomi sietää leikkaamista ja eläinten ruokailua erittäin hyvin. Se voi vallata matalan mullan kolkan nopeasti lisääntymällä sekä sen siemeniä syöneiden nisäkkäiden ja lintujen avulla että pitkälle ulottuvine juurirönsyineen. Tuulisillakin paikoilla se uhmaa uljaana luonnonvoimia.

Ei olekaan ihme, että sitä käytetään pioneerikasvina luiskien ja kuivien rinteiden lujittamisessa, jättömaiden ja raunioiden vihertämisessä sekä tuulen- ja lumensuojakasvina. Oratuomella on paljon ihannepensaan ominaisuuksia, myös mehiläiset pitävät sitä suuressa arvossa. Hedelmällisyydestään huolimatta oratuomi on ajautunut ahtaalle nykyajan pellonraivaustoimien takia. Vasta viimeaikaisessa ekologisessa tutkimuksessa pensaikon hyödyt maanviljelykselle on osoitettu, ja tällä on voitu perustella sen suojelemista.

Käyttö

Oratuomen lääketieteellinen vaikutus on kokoon vetävä eli supistava, lievästi virtsaneritystä lisäävä, hieman laksatiivinen ja tulehduksia estävä. Kuivattuja kukintoja käytetään teeuutteena veren puhdistamiseen ihosairauksissa ja reumaattisissa vaivoissa sekä kurlausaineena suun ja nielun limakalvojen lievissä tulehduksissa. Marjoista tehty sose tai marmeladi poistaa ruokahaluttomuutta.

Kannattaa tietää

Oratuomen latinalainen lajinimi voi tulla mieleen, jos yrittää tunkeutua oratuomiaidan lävitse: spinosa merkitsee ’piikikästä’.
Oratuomi on ollut ihmiselle merkityksellinen kasvi jo ammoisista ajoista. Se tunnettiin jo neoliittisella paalurakenteiden kaudella, sillä tuon ajan rakennuksilla tehdyissä kaivauksissa on löydetty oratuomen kiviä. Arabit, kreikkalaiset, roomalaiset sekä kivikauden ihmiset käyttivät oratuomen kukintoja ja hedelmiä rohtoina ja ravintona. Esimerkiksi Asklepiades ja Andromachus valmistivat oratuomen hedelmistä saostettua mehua tehokkaaksi lääkkeeksi punatautia vastaan. Vaatimattoman oratuomen sitkeää puuainestakin on hyödynnetty maanviljelyksessä. Sen kuoresta saatiin kirkasta, lakkamaista, valon- ja vedenkestävää mustetta sekä hedelmistä punaista ja kuoresta punaruskeaa väriä villan ja pellavan värjäykseen. Myös muinaiset germaanit tunsivat oratuomen suojaavan vaikutuksen: he kasvattivat siitä orapihlajan kanssa ensimmäiset pensasaidat estääkseen omenapuitaan ja yrttejään päätymästä villieläinten suihin. Oratuomella uskottiin monin paikoin olevan myös taioilta varjelevia ja ennustuksellisia voimia. Lucianpäivänä vietettävän Pyhän Ottilian muistopäivän yönä oratuomen oksia poltettiin aiemmin savustuspannussa, samoin valpurinyönä sitä poltettiin katajan ja ruudan kanssa. Keski-Euroopassa maanviljelijät osasivat lukea oratuomen kukista kaksi viisautta:

"Kun lumivalkea on oratuomi, on ohran kylvöstä pidettävä huoli."

"Mitä pikemmin oratuomi keväällä kukkii, sitä aiemmin ennen Jaakkoa satokin kypsyy."

Oratuomi tarjoaa monille eläimille maistuvaa ravintoa.
Sen runsaat kukinnot ovat tervetullutta kevätevästä lentäville hyönteisille, kuten monille villimehiläisille (maamehiläisille, niin sanotuille käkimehiläisille ja kumppaneille), kimalaisille, kovakuoriaisille ja kärpäsille. Myöhemmin puhkeavat lehdet maistuvat etenkin perhosten toukille, esimerkiksi purjeperhosen, ruostenopsasiiven ja muiden nopsasiipien sekä riikinkukkokehrääjien jälkeläisille. Yhdyskunnissa elävien kehrääjäkoiden toukat kutovat oratuomen oksistoon silkkisiä telttojaan ja majoittuvat mutustelemaan kasvin kuorta niin runsaslukuisina, että kalvavat paljaaksi kokonaisen oratuomipensaikon oksat. Oratuomessa pesivät linnut, kuten pikkulepinkäinen ja keltasirkku, elävät varsinaisessa herkkuaitassa. Piikkinen pensas on talvella marjojen varassa eläville linnuille ja hiirille korvaamaton ruokavarasto ja henkiinjäämiskeino.

Oratuomen marjoista valmistetaan vielä nykyäänkin lämmittäviä juomia kylmiin talvi-iltoihin. Esimerkiksi kuuma oratuomisiirappi lämmittää sisäisesti, kun ulkona tuulee ja tuiskuaa, mutta myös oratuomihyytelö ja -marmeladi ovat vitamiinipitoisia herkkuja.

Kansanparannuksessa oratuomeen on liittynyt osin taikakeinoiltakin vaikuttavia tapoja. Itävallan Tirolissa esimerkiksi sidottiin vasemmalle puolelle rintaan oratuomen oksia keltataudin karkottamiseksi. Laajalle levinnyt tapa oli myös oratuomen kolmen kukkavarren syöminen kolme kertaa peräkkäin, millä suojauduttiin kuumeelta ja kihdiltä.

Kasvi toisin silmin

Oratuomi puhkeaa hohtavan valkoiseen kukkaan jo varhain keväällä, ennen versojen ja lehtien avautumista. Hedelmät kypsyvät kuitenkin vasta loppuvuodesta, kun ensimmäiset pakkaset ilmoittavat talven tulosta. Oratuomi ei paljasta vahvaa elinvoimaansa ehdoitta, vaan pitää sen mieluiten omana tietonaan. Talven nähneet kukinnot auttavat ihmiskehoa selviämään talvesta ja valmistelemaan aineenvaihduntaa kevään koittamista varten, ja elinvoimaiset hedelmät vahvistavat uupunutta.

Kasvi tuotteissamme

Dr. Hauschka -kosmetiikassa hyödynnetään juuri näitä kasvin ominaisuuksia. 

♦♦♦♦