Dr. Hauschka

Jääruoho

Synonyymit: Jääpäivikki
Tieteellinen nimi: Mesembryanthemum crystallinum L.
Perhe: Aizoaceae (päivikkikasvit, jääruohokasvit)

Kasvupaikka

Alkujaan Etelä-Afrikka. Saapui vasta 1700-luvulla Eurooppaan ja Amerikkaan ja 1800-luvulla Kanariansaarille. Kasvaa nykyisin villinä myös Etelä-Australiassa ja Japanin rannikolla.

Aineosat

Vesi, mineraalisuolat (magnesium), hedelmähapot, sokerialkoholit, aminohapot (proliini), flavonoidit, betaniini.

Kuvaus

Aurinko paahtaa kuumana Etelä-Afrikan maaperään. Jokaisen on kehitettävä täällä omat keinonsa välttyäkseen kuivumiselta. Jääruoho on oikea nestehuollon asiantuntija. Se kasvaa savi-hiekkamailla ja jopa suolaisessa maaperässä elinvoimaisena, pystyen peittämään kasvustollaan jopa 0,7 m2:n kokoisen, täysin auringon armoilla olevan maapalan. Sen salaisuus piilee sen vihreissä, paikoittain syvänpunaisissa lehdissä: lehdet ovat paksut ja mehukkaat, ja niitä peittävät kimmeltävät nestevarastot, jotka välkkyvät auringossa kuin kastepisarat tai jääkiteet. Miten jääruoho voi kerätä näin suuren kosteusvaraston näin kuivissa olosuhteissa? Vastaus selviää myöhemmin tekstissä.

Yksi- tai monivuotinen, hallanarka jääruoho kukkii heinäkuusta syyskuuhun. Silloin se on täynnä valkoisia tai punertavia kukkia säteittäin leviävine terälehtineen. Tämä kukkaloisto nousee vain muutaman senttimetrin pituisesta juuresta, joka näyttää lähinnä vain ankkuroivan kasvin maahan sen sijaan, että huolehtisi kasvin vedensaannista. Kasvin hedelmä eli kota avautuu kostealla ilmalla vapauttaakseen harmaanruskeat siemenet, jotka tarvitsevat itääkseen niiden kotiseudulle tyypillisen paahtavan helteen.

Käyttö

Jääruoholla sanotaan olevan diureettinen vaikutus. Samuel Hahnemann kirjoitti aikoinaan:

”Yrtin (Mesembryanth. crystall.) vastapuristettua mehua, joka maistuu inhottavan vetiseltä, on käytetty, ilman suurempaa todistettua vaikutusta, vesipöhöä ja virtsaamisvaikeuksia vastaan, sen ollen ohentava ja nestettä poistava aine.”

Jääruohoa käytetään askiitin (nesteen kertyminen vatsaonteloon), punataudin, maksa- ja munuaissairauksien sekä keuhkotulehduksien hoidossa. Ulkoisesti käytettynä se lievittää ihon kutinaa, kipua, turvotusta ja punoitusta.

Kannattaa tietää

Suvun nimi Mesembryanthemum on johdettu kreikan sanoista mesembria = keskipäivä ja anthemon = kukinto. Sekä suvun nimi että kasvin saksalainen nimi Mittagsblume = keskipäivänkukka viittaavat sen kukintaan. Kukat avautuvat vain auringon paistaessa voimakkaasti, siis yleensä keskipäivällä. Heimon nimi ”Aizoazeae” perustuu kreikan sanaan ”aizoon” = ikuisesti elävä ja kuvaa kasvin kestävyyttä. Mutta miten jääruoho sitten pystyy selviytymään paahtavassa helteessä? Se pidättää päiväsaikaan hengitystään. Yleensä kasvit ottavat päivällä hiilidioksidia ilmasta ja muuttavat sen auringonvalon avulla sokeriksi ja hapeksi. Kasvit hengittävät lehtien alapinnalla olevien aukkojen kautta, mutta niistä haihtuu samalla myös vettä. Jääruoho sulkee nämä ilmaraot päivän ajaksi ja hengittää vasta auringon laskettua. Se sitoo ilmasta ottamansa hiilidioksidin molekyyliin, jonka se seuraavana aamuna muuttaa fotosynteesin avulla sokeriksi ja hapeksi. Mutta ei siinä kaikki. Jääruoho kerää itseensä myös suolaa, mikä vaikuttaa aluksi merkilliseltä ominaisuudelta. Normaalistihan kasvit kuolevat, jos ne ovat kosketuksissa runsaiden suolamäärien kanssa. Esimerkiksi kylmien talvien jälkeen huomaa, miten tiesuola on vahingoittanut kasveja. Rannikon läheisyydessä kasvava jääruoho sen sijaan ottaa suolaa jopa ilmasta, ellei maaperä ole riittävän suolapitoista.

Miksi se kerää suolaa? Kasvin sisältämä suola käynnistää hedelmähappojen tuotannon. Ne puolestaan sitovat sokerialkoholien, runsaan magnesiumin ja proliini-aminohapon kanssa luonnollisella tavalla kosteutta. Jääruohon sisältämät aineet siis suorastaan imevät vähäisenkin kosteuden ympäristöstään ja estävät sen haihtumisen. Tämän huomaa erityisesti tarkasteltaessa jääruohon katkaistuja varsia. Ne kuivuvat vasta useiden viikkojen kuluttua!

Lehtien punainen väri on osa suojamekanismia. Väri on peräisin betasyaaneista, jotka absorboivat valoa ja tarjoavat näin luonnollisen suojan aurinkoa vastaan.

Jääruohon korkean suolapitoisuuden vuoksi maaperä on sen jäljiltä aina suolaantunut. Koska muut kasvit eivät viihdy tällaisessa maaperässä, jääruohoa istutetaan nykyään – toisin kuin ennen – vain harvoin muuten kuin eroosiosuojaksi. Jääruohon lehtiä voi syödä pinaattia muistuttavana kasviksena. Etelä-Afrikassa pureskellaan sen hapatettuja lehtiä. Kanariansaarilla jääruohosta saatiin entisinä aikoina soodaa eli natriumkarbonaattia, jota sen tuhkassa oli runsaasti. Tästä syystä sitä kutsutaan myös soodakasviksi.

Jääruohon parantavan vaikutuksen kutinan, kivun, turvotuksen ja punotuksen lieventäjänä keksi sairaanhoitaja Waltraud Marschke. Hän kiinnostui tästä ihmeellisestä kasvista työskennellessään Lanzaroten antroposofisessa terapiakeskuksessa Kanariansaarilla. Monien käytännön kokeilujen jälkeen Waltraud Marschke julkaisi tutkimuksensa 1998. Siitä lähtien tieto jääruohosta on levinnyt laajemmallekin.

Kasvi toisin silmin

Jääruohon kaikki hyödylliset ominaisuudet näyttävät keskittyvän sen runsaaseen lehvästöön. Lehtien punertava väri muistuttaa kukintoa, ja niiden kosteusvarastot ja kosteudensitomiskyky korvaavat vain muutaman senttimetrin pituisen juuren, joka näyttää lähinnä ankkuroivan kasvin maahan sen sijaan, että huolehtisi sen vedensaannista. Antroposofisesti ajatellen kasvin juuri liitetään hermostoon ja aistinelimiin, joihin myös iho kuuluu. Jääruohossa juuren tehtävät ovat siirtyneet tasapainottavalle, ihmisen rytmisiin toimintoihin liitettävälle lehvästölle. Kasvilla onkin kyky auttaa ärsyyntynyttä ihoa, jonka hermot ovat kuvainnollisesti katsoen kireällä.

Kasvi tuotteissamme

Sitkeä jääruoho, joka on oppinut sitomaan kosteutta erittäin tehokkaasti, sopii hyvin seuraaviin tuotteisiimme: Dr. Hauschka After Sun Lotion, Tehokuuri herkälle iholle, Dr. Hauschka Med Jääruoho vartalovoide ja Jääruoho tehovoide.

♦♦♦♦