Dr. Hauschka

Tuolloin WALA valmisti yksinomaan WALA-lääketuotteita, joiden sisältämät vesipohjaiset, rytmisesti käsitellyt rohtokasviuutteet aktivoivat kehon omia parantavia voimia. Dr. Rudolf Hauschka (1891-1969) oli kehittänyt tätä varten ainutlaatuisen, alkoholittoman uuttomenetelmän. Wienissä syntynyt Hauschka, WALAn perustaja, harkitsi myös pitkään erityisen, hänen yritysfilosofiaansa sopivan kosmetiikkasarjan kehittämistä. WALA Arzneimittel oli valmistanut lääkkeitä vuodesta 1935 alkaen. Yrityksen tuotevalikoimaa olisi täydennettävä siten, että se sisältäisi myös terveyttä edistäviä tuotteita. Elisabeth Sigmund oli tutkija, kehittäjä, Punaisen Ristin sairaanhoitaja ja kosmeetikko, joka oli opiskellut muutaman lukukauden lääketiedettä, ja hän oli juuri sopiva henkilö tähän.

Nuoruudestaan asti Elisabeth Sigmund oli harrastanut teatteria, ollut kiinnostunut estetiikasta ja tutkinut ihoon vaikuttavia rohtokasveja. Juuri tähän kiinnostukseen pohjautui kokonaisvaltainen kosmetiikkasarja, jonka hän kehitti 1950-luvulla Ruotsissa. Siihen liittyivät myös kokonaisvaltaiset kosmetologihoidot, joihin sisältyi siveltimellä suoritettu lymfastimulaatio sekä elämäntapaneuvontaa, jossa korostui itsestään huolehtiminen. Elisabeth Sigmundille oli selvää, että ulkoisen kauneuden ohella ihminen tarvitsee myös sisäistä kauneutta. Liittyessään WALAn tiimiin hän toi mukanaan reseptejä ja hoitomenetelmiä, kuten rasvattoman yöllisen ihonhoidon, sekä tietoisuuden siitä, että ihon kuntoon voi vaikuttaa – oikeanlaisilla, ihon toimintoja tukevilla kosmetiikkatuotteilla. "Kehonhoito ja kasvojenhoito on IHONHOITOA; ihoa hoitaessamme huolehdimme yhdestä kehomme tärkeimmästä elimestä ja fyysisen olemuksemme suojakerroksesta", hän kirjoitti. Hänen ajatuksensa sopivat siis todella hyvin WALAn filosofiaan, jonka päämääränä oli kehittää terveyttä ylläpitävä kosmetiikkasarja. Tuotteet tulivatkin markkinoille 1967 nimellä "Dr. Hauschka Elisabeth Sigmundin Parantava kosmetiikka". 1978 nimi muutettiin ja siitä tuli Dr. Hauschka kosmetiikka.

Haastattelussamme Dr. Florian Öxler

WALA Heilmittel GmbH:n historiallisen arkiston hoitaja, kertoo Elisabeth Sigmundista ja parantavasta kosmetiikasta.

Florian Öxler, WALA perustettiin 1935 WALA-lääketuotteiden valmistusta varten. Mistä syystä perustaja, Dr. Rudolf Hauschka, alkoi kehittää luonnonkosmetiikkasarjaa?

Hänen perusajatuksenaan oli ennen kaikkea terveyden edistäminen. Jo 1950-luvulla WALA päätti kehittää lääketuotteiden lisäksi terveyttä edistävän kosmetiikkasarjan.

Terveyttä edistävä kosmetiikkasarja? Mitä se tarkoittaa?

Tälle kosmetiikkasarjalle asetettiin suuret vaatimukset. Kosmetiikkatuotteiden tuli aktivoida kehon omia sisäisiä parantavia voimia samalla tavoin kuin WALA-lääketuotteet: tasapainottamalla kehon toimintoja ja vahvistamalla vastustuskykyä. Uuden "WALA"-kosmetiikan täytyi stimuloida ihon, ihmisen laajimman elimen, omaa toimintaa ja edistää näin myönteisesti koko kehon terveydentilaa. 

Oliko luonnonkosmetiikan tuominen markkinoille epätavallista vuonna 1967?

Tähän kysymykseen ei voi vastata oikeastaan millään tavalla. Kuluttajat eivät tuolloin olleet tietoisia tästä teemasta. Luonnonkosmetiikan käsitettä ei tunnettu. Sitä ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Niinpä vuonna 1967 ei myöskään ollut olemassa luonnonkosmetiikan tuotemerkkejä. WALAn aikomuksena oli ennen kaikkea kehittää kosmetiikkaa, joka tukisi ihon toimintoja. Tuotteet perustuivat luonnon raaka-aineisiin, joita oli käsitelty mahdollisimman vähän. Tavoitteena oli ihoystävällinen, parantava kosmetiikka ja siksi päädyimme valmistamaan luonnonkosmetiikkaa. It happened to be, on tähän hyvin sopiva ilmaisu. 

Oliko Dr. Hauschka siis aikaansa edellä kehittäessään kosmetiikkasarjaansa, josta muodostui luonnonkosmetiikkasarja?

Kyllä, olimme kosmetiikan valmistajien keskuudessa edelläkävijöitä tällä saralla. Luonnonkosmetiikka kehittyi paljon myöhemmin, ja niinpä meillä oli tässä mielessä onni matkassa. Markkinoiden tarpeet olisivat toki voineet suuntautua myös aivan eri tavalla. Mutta me emme luoneetkaan tuotteitamme markkinoita vaan ihmisiä varten. Meidän tuotteemme ovat alusta lähtien olleet luonnonkosmetiikkaa, vaikka niitä ei sellaisiksi alun perin suunniteltukaan. Ne luotiin ihmisen tarpeisiin, hyödyntämään luonnon parantavia voimia ihon hoidossa. 

Miksi Dr. Hauschka halusi panostaa luonnon parantaviin voimiin? Tuolloin kosmetiikkatuotteet sisälsivät usein synteettisiä raaka-aineita. Hänhän olisi voinut seurata muiden esimerkkiä.

Tämä ajatus nousi esiin jo 1930-luvulla, kun Rudolf Hauschka kehitti WALA-lääketuotteitaan. Niissähän käytetään myös luonnonperäisiä raaka-aineita kuten rohtokasveja ja mineraaleja. Luonnollisesti tuon ajan yhteiskunnallisilla muutoksilla oli vaikutuksensa asiaan. Voimakas teollistuminen ja kaupungistuminen, alkava massatuotanto ja kemiallisten lannoitteiden käyttö maanviljelyksessä herättivät vastustusta ja antoivat sysäyksen monenlaisille uudistusliikkeille. Näissä nostettiin esille luonnon, raittiin ilman, liikunnan, terveellisen ruokavalion ja luonnonlääketieteen merkitys. Kasvisruoka, siirtolapuutarhat, Demeter-viljely ja luonnossa vaeltaminen olivat ajankohtaisia teemoja. Esimerkiksi Sebastian Kneipp ja Rudolf Steiner lukeutuivat uudistusmielisiin. Rudolf Hauschka oli siis oman aikansa lapsi. 

Ensimmäistä Dr. Hauschka hoitovoidetta valmistettiin oikeastaan jo 1930-luvulla. Kertoisitko meille siitä?

Rudolf Hauschka työskenteli tuolloin tutkijana ja tuotekehittäjänä Arlesheimin kliinis-terapeuttisessa instituutissa Sveitsissä. Siellä hän kehitti klinikan käyttöön mm. yksinkertaisen ihovoiteen, eräänlaisen perusvoiteen, joka sisälsi piimaa-geeliä, mehiläisvahaa ja aprikoosinsiemenöljyä. Rudolf Hauschkan ajatus kokonaisvaltaisesta terveydenhoidosta sopivien ihonhoitotuotteiden avulla oli siis jo olemassa WALAn perustamisvuonna 1935. Kun hän 1960-luvulla halusi aloittaa kokonaisen tuotesarjan kehittämisen, kemistinä häneltä puuttui kosmetiikan alan osaaminen ja kokemus. Hänen kehittämänsä voiteet, mm. eräs ruusuvoide, vaikuttivat kosmetiikan sijaan lääketuotteilta. Siksi yritys tarvitsi ulkopuolista asiantuntemusta. 

Ja löysi tehtävään Elisabeth Sigmundin, wieniläisen tutkijan, tuotekehittäjän ja kosmeetikon. Voisiko häntä luonnehtia Dr. Hauschka kosmetiikan yhdeksi perustajahahmoksi?

Ehdottomasti. Hän kehitti esimerkiksi Ruusuvoiteen kosmeettisen version, mutta saamme kiittää häntä myös monesta muusta asiasta. Elisabeth Sigmund oli 1950-luvulla kehittänyt omassa kosmetiikkainstituutissaan Tukholmassa kokonaisvaltaisen ihonhoitomenetelmän ja rohtokasveihin perustuvan kokonaisvaltaisen kosmetiikkasarjan, jonka tuotteet olivat nykyisten mittapuiden mukaan luonnonkosmetiikkaa. Yhteistyö WALAn kanssa alkoi 1962 ja juuri Elisabeth Sigmundilta on lähtöisin rasvattomiin yöhoitotuotteisiin perustuva hoitomenetelmä ja ajatus siitä, että ihoa tulee hoitaa sen vaihtelevan kunnon mukaan. 

Kun sarjan ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille 1967, ne saivat nimensä hänen mukaansa: Elisabeth Sigmundin Parantava kosmetiikka.

Aivan niin. Tosin tällä nimellä markkinoitiin ainoastaan kasvojenhoitotuotteita ja silkkipuuteria. Niiden ohella olimme jo vuodesta 1964 lähtien valmistaneet joitakin kehon ja jalkojen hoitoon tarkoitettuja tuotteita. 1973 sanasta "parantava" jouduttiin luopumaan juristisista syistä, koska lain mukaan vain lääkkeet saavat parantaa. Ilmaisu "Parantava kosmetiikka" kuvasi kuitenkin erittäin osuvasti alkuperäistä ajatusta lääketuotteiden rinnalle tuotavista terveyttä edistävistä tuotteista. 

Nykyään Dr. Hauschkalla on korkeimpiakin vaatimuksia vastaava meikkivalikoima. Ajatus värikosmetiikan kehittämisestä oli lähtöisin Elisabeth Sigmundilta. Mistä se sai alkunsa?

Elisabeth Sigmund oli jo lapsena kiinnostunut teatterista ja toimi sekä Jenassa että Tukholmassa aika ajoin apulaisohjaajana. Hänen ystäväpiiriinsä kuului paljon näyttelijöitä ja tanssijoita. Viimeksi mainituille hän kehitti Salvia kylpyöljyn virkistämään väsyneitä jalkoja. Kosmeetikkona hän kiinnitti huomiota näyttelijöiden ihoon, joka usein kärsi maskeeraajien käyttämistä, ihoa rasittavista tuotteista. Siksi hän ehdotti WALAlle värikosmetiikan kehittämistä aivan uuden periaatteen pohjalta.  Kaunistavan kosmetiikan tuli hänen mielestään antaa myös hoitavia impulsseja. 

Toisin sanoen Elisabeth Sigmundin suunnittelema värikosmetiikka oli oikeastaan ihonhoitosarja?

Tietyssä mielessä kyllä. 1981 tulivat markkinoille ensimmäiset värikosmetiikan tuotteet: luomivärit ja huulipuna. Niiden hoitava vaikutus pohjautui sopiviin rohtokasveihin, aivan kuten kasvojenhoitotuotteidenkin. Värikosmetiikan tuotteet olivat tietyssä mielessä Elisabeth Sigmundia kiinnostavien aiheiden ja hänen näkemystensä tulos. Niissä yhdistyvät kauneus ja ehostus sekä luonnon tukeva ja hoitava vaikutus.

Lääketuotteista luonnonkosmetiikkaan: WALA Heilmittel GmbH:n tuotekehitys

1935

Dr. Rudolf Hauschka perustaa WALAn valmistaakseen WALA-lääketuotteita

1964

Ensimmäiset kehon ja jalkojen hoitoon tarkoitetut Dr. Hauschka tuotteet tulevat myyntiin

1967

Dr. Hauschka kosmetiikkasarja "Elisabeth Sigmundin Parantava kosmetiikka" lanseerataan näkyvästi

1981

Ensimmäiset värikosmetiikan tuotteet tuodaan markkinoille

1999

Ensimmäinen täydellinen värikosmetiikkavalikoima

2017

Laajalti uudistettu Dr. Hauschka värikosmetiikkavalikoima esitellään yleisölle

Vastaa kysymykseen ja voita Dr. Hauschka kvittenvoiteet kasvoille ja vartalolle:

Milloin Dr. Hauschka kehitti ensimmäisen hoitovoiteensa?

Kilpailuaika päättyy 31. toukokuuta 2017.

* vaaditut kentät

X Sulje

Kilpailuehdot

  1. Osallistuminen

    Arvontaan voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt, jotka osallistumishetkellä ovat vähintään 18-vuotiaita ja jotka ovat ilmoittaneet oikean ja täydellisen osoitteensa. WALA Heilmittel GmbH:n työntekijät sekä muut tämän kilpailun suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneet henkilöt eivät saa osallistua kilpailuun. Yksi henkilö saa rekisteröityä kilpailun osallistujaksi vain henkilökohtaisesti ja vain yhden kerran, kilpailuun ei saa osallistua välikäsien (kilpailusivustot) kautta. WALA pidättää oikeuden hylätä kilpailusta henkilöt, jotka ovat käyttäneet epärehellisiä keinoja kilpailuun osallistuessaan. Palkintoja ei voi vaihtaa rahaksi eikä niitä voi vaihtaa muuhun palkintoon. Palkinto on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle.

  2. Palkinto

    Kilpailuaika päättyy 31. toukokuuta 2017, vain WALA:n mainittuun päivään mennessä vastaanottamat lähetykset otetaan huomioon. Kilpailun voittajat arvotaan. Kun palkinto on luovutettu postin kuljetettavaksi, riski siirtyy voittajalle. WALA ei ole vastuussa toimituksen aikana aiheutuvista vahingoista. Lue lisää tietosuojasta tästä..

  3. Vastuu

    Kilpailuun liittyvät vahingonkorvausvaatimukset WALA:lle on – lainsäädännön puitteissa – poissuljettu oikeudellisista perusteista riippumatta, paitsi jos WALA on tahallisesti rikkonut tai törkeästi laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia. WALA ei myöskään ole vastuussa vahingoista, jotka liittyvät kilpailun verkkosivun käytön yhteydessä ilmeneviin häiriöihin, silloin kun ne johtuvat WALA:sta riippumattomista teknisistä syistä tai ylivoimaisista esteistä tai kolmannen osapuolen suorittamista hyökkäyksistä kilpailun verkkosivua vastaan. WALA tekee kaikkensa turvatakseen kilpailun verkkosivun luotettavuuden ja toimivuuden. WALA ei kuitenkaan takaa sitä, että kilpailun verkkosivu toimii asianmukaisesti osallistujan käyttämällä tietokoneella tai laitteella.

Itu Biodyn Oy / Dr.Hauschka Team
Asentajankatu 5
00880 Helsinki
Finland
Puh. 09-774 3010
itu@itubiodyn.fi
www.dr.hauschka.com

X Sulje