Dr. Hauschka

Kolmen aikaan iltapäivällä se on korkeimmillaan, kolmelta yöllä taas alhaisimmillaan. Koko elimistömme seuraa tätä 24-tuntista lämpörytmiä, jolla on suora yhteys tietoisuuteemme.

Nykyaikana me usein kaipaamme elämässämme tiettyä peruslämpöä. Ehkä olemme pukeutuneet liian ohuesti tai arki stressaa. Meitä palelee ja se tuo mukanaan sekä nukahtamis- että muita univaikeuksia. Maatessamme täysin hereillä pitkälle yöhön, syynä voi olla että illoistamme puuttuu lämpöä. Pystytkö nukahtamaan, kun jalkasi ovat jääkylmät? Mahdotonta.

Me huomioimme luonnolliset rytmit ja tuemme Dr. Hauschka luonnonkosmetiikan avulla kehosi tervettä lämpörytmiä. Esimerkiksi näin: noustessamme vuoteesta aamulla pintaverisuonet supistuvat ja lämpö keskittyy kehon sisäosiin, toisin sanoen sisäinen lämmöntuotto ajetaan ylös. Kehomme herää ja olemme valveilla. Tällöin sitruuna-sitruunaruohotuotteemme ovat paras valinta. Ne auttavat kehoa keskittämään toimintoja ja heräämään. Mennessämme vuoteeseen illalla lämpö pyrkii taas palaamaan jalkateriin ja sormenpäihin. Pintaverisuonet laajenevat ja jalat ja kädet lämpenevät. Iltainen jalkakylpy lämpimässä vedessä, johon on lisätty Dr. Hauschka kylpyöljyä, tukee tätä prosessia. Säännölliset jalkakylvyt tekevät kehollemme hyvää sekä välittömästi että pitkävaikutteisesti. Ne auttavat kehoa löytämään jälleen kestävän sisäisen lämpötasapainon.

Kylpyöljyjen ohella voi käyttää myös vartaloöljyjä. Nämä monitaiturit vahvistavat kehon peruslämpörytmiä. Ne auttavat keskittämään tai vapauttamaan lämpöä ja saavat lämmön virtaamaan. Levitä rauhallisesti ja nautinnollisesti hieman vartaloöljyä vatsan tai jalkapohjien iholle. Tällainen itselle suotu hetki on kuin lämmin halaus tai rakkaudentäyteinen hyvänyön suudelma. Juuri Tätä on Dr. Hauschka kosmetiikan kulttuuri. Ja se on tarkoitettu juuri sinulle.

Interview

Galeenisen tuotekehityksen johtaja Annette Greco ja vartalonhoidon tuotehallinnan tiimipäällikkö Florian Junge kertovat lämmön ja rytmin vaikutuksista vartalonhoidossa

Annette Greco, sinun tehtäväsi Dr. Hauschkalla on kehittää erilaisia hoitotuotteita kasvoille ja vartalolle. Onko vartalon iho sitten niin erilainen kuin kasvojen iho? Eikö yksi voide ajaisi saman asian?

Annette Greco: Kasvoilla on todellakin hyvin erilaiset tarpeet kuin vartalon iholla. Kasvojen iho sijaitsee pään alueella, kuten muutkin aistielimet: silmät, suu ja nenä. Niiden aineenvaihdunta ei ole kovin vilkasta, ne eivät ole lämpimiä, vaan niiden lämpötila pysyy alhaisena ja niiden prosessit ovat poistavia. Myös kasvojen ihon tehtävä on vahvasti poistava. Rakentavat prosessit jäävät taka-alalle. Siksi rypyt ja juonteet ilmenevät kasvoillamme. En ole koskaan kuullut kenenkään valittavan ryppyisiä reisiään. Mutta kukaan ei myöskään ole kertonut kärsivänsä poskien selluliitista. Vartalon alueella aineenvaihdunta ja lämmöntuotanto on vilkasta. Kasvojen alueella taas korostuvat hermot, aistit ja poistavat toiminnot. Siksi kasvot ja vartalo tarvitsevat eri hoitotuotteet.

Kertoisitko kasvo- ja vartalotuotteiden eroista?

Greco: Kasvojen iho kaipaa rakenteen vahvistusta. Sen sijaan vartalonhoidossa on kyse kehon lämpötaloudesta. Vartalonhoitotuotteita kehittäessämme kysymys kuuluukin: Millä tavalla voimme tukea kehon lämmöntuotantoa ulkoapäin? Miten saamme lämmön myös leviämään, virtaamaan ja vapautumaan?

Florian Junge: Kasvojenhoidossa myös päivittäisellä suojauksella on tärkeä osuus. Vaatteet peittävät suuren osan vartalostamme, mutta kasvot ovat kaiken aikaa esillä. Kasvot tarvitsevat siis suojaa. Päivittäisellä kasvojenhoidolla on erilainen tehtävä kuin vartalonhoidolla.

Entä rasvaton yöhoito, jota suosittelette kasvojen iholle? Sovelletaanko sitä myös vartalonhoitoon? Pitäisikö meidän iltaisin välttää rasvaisten vartalonhoitotuotteiden käyttöä?

Greco: Ei suinkaan, se on aivan sallittua. Tämä on ehkä helpompi ymmärtää, kun muistetaan, että Dr. Hauschkan hoitomenetelmät kunnioittavat rytmejä. Kasvoilla ja vartalolla on yksinkertaisesti erilainen rytmi. Kasvojen osalta tuemme puhdistumisen ja uudistumisen rytmiä. Vesi on uudistumisen elementti. Siksi rakennetta vahvistava yöhoito on kasvojen osalta puhtaasti vesipohjainen. Vartalon rytmi taas on sisäisen lämmönvaihtelun verkkaista keinahtelua. Vartalonhoidossa on kysymys lämmöstä, joka antaa hyvän olon, mutta jota keho myös luovuttaa, joka meidän on siis vapautettava. Kasvojenhoidossa on kiinnitettävä huomiota siihen, onko tuote rasvainen vai rasvaton, ja vartalonhoidossa puolestaan, onko tuote lämmöntuotantoa edistävä vai lämpöä vapauttava. Öljyillä on lämpöhoidoissa aina tärkeä sija. Vartalonhoidossa voi siis käyttää iltaisin voiteita tai öljyjä.

Silti monista tuntuu, että kun käyttää vartaloöljyä iltaisin, iho tuntuu aamulla kuivemmalta.

Greco: Kyllä vain. Siitä huomaakin, että vartaloöljymme eivät hoida ainoastaan ihoa, vaan niiden vaikutus on paljon kokonaisvaltaisempi. Minä itse levitän juuri tästä syystä iholleni ensin vartaloöljyä ja sen jälkeen lisäksi vartalovoidetta.

Dr. Hauschka vartaloöljyt hoitavat kokonaisvaltaisesti? Kuulostaa epätavalliselta. Voisitko selventää tätä?

Greco: Dr. Hauschka vartaloöljyt vaikuttavat välittömästi kehon lämpötalouteen. Oikeastaan öljy on tiivistettyä kesäistä lämpöä, puhdasta auringon energiaa. Rohtokasveja lisäämällä vaikutusta voidaan vielä täsmentää. Kysymys on siitä, millä tavalla öljyn toivotaan vaikuttavan. Dr. Hauschkan valikoima on laaja ja siihen sisältyy kuusi erilaista vartaloöljyä. Esimerkiksi Sitruuna-sitruunaruoho vartaloöljy auttaa keskittämään lämpöä. Oratuomi vartaloöljy taas edistää kehon lämmöntuotantoa. Minä itse leikittelen kaikilla kuudella Dr. Hauschka vartaloöljyllä kulloisenkin tarpeen mukaan. Kuulostelen kehoani ja päätän sitten, mikä öljy sopii juuri sen hetken tarpeisiin tai mitä tarvitsen juuri kuluneen päivän päätteeksi.

Tämä tarkoittaa, että jokaisen on kehitettävä aivan oma vartalonhoitorituaalinsa. Otetaanko tuotekehityksessä kuitenkin huomioon myös ihon vaihteleva kunto ja kehitetäänkö tältä pohjalta erilaisia tuotteita?

Greco: Oikeastaan huomioimme ennemminkin ihmisen yleiskunnon. Me tarkkailemme ihmiskehon erilaisia, vartalon- ja kasvojenhoidosta riippumattomia tarpeita. Minkälainen lämpötalous on aamuvirkuilla ihmisillä, entä toisaalta yökyöpeleillä? Millaiset hoitorituaalit auttaisivat henkilöitä, joiden on vaikea säilyttää terve lämpörytmi? Lämpö inspiroi meitä vahvasti työssämme.

Voiko vartalon- ja kasvojenhoitoa ylipäänsä tarkastella erillisinä, kun puhutaan ihmisen yleiskunnosta?

Junge: Ei, mutta usein vartalon- ja kasvojenhoitoa ajatellaan kovin abstrakteina tai jopa vastakkaisina asioina. Mutta oikeastaan ne kytkeytyvät saumattomasti toisiinsa. Tasapainoinen ja lämmin olo säteilee ulospäin viehätysvoimana.

Greco: Minä menisin vielä pitemmälle ja väittäisin, että kysymys on jopa terveydenhoidosta. Vartalonhoidolla on keskeinen merkitys kauneuden säilyttämisessä ja kehittymisessä. Voimme pyrkiä kaunistamaan kasvojamme monin tavoin, mutta ellemme vahvista kehoamme ja auta sitä täyttämään sen alkuperäistä tehtävää, ponnistelu on turhaa. Todellinen kauneus saadaan näkyviin hoitamalla kehoa ihoa syvemmältä. Tässä ei ole kyse ihon hilseilyn tai vaikkapa selluliitin ehkäisemisestä. Nämä voivat tietysti olla miellyttäviä sivuvaikutuksia. Kyse on kuitenkin jostakin muusta: ihmisen sisimmän huomioimisesta ja vaalimisesta. Se tuo sisäisen kauneuden esiin viehätysvoimana.

Monet meistä työskentelevät koko päivän tietokoneen ääressä, jolloin päätä alkaa helposti kuumottaa, mutta jalat ja kädet tuntuvat aina kylmiltä. Voisiko oikealla vartalonhoidolla vaikuttaa tähän?

Greco: Suo-laventeli vartaloöljy luo iholle aamuisin suojaavan kerroksen. Suo-laventeli kylpyöljyä sisältävä jalkakylpy iltaisin puolestaan auttaa jäsentämään ajatuksia ja tyhjentämään aivot. Ulkoisella vartalonhoidolla ei kuitenkaan voi korvata mielen, sisimpämme huomioimista. Emme voi ajatella, että kunhan vain saan kädet nopeasti lämpimiksi, kaikki on hyvin. Tiettyjen impulssien avulla voimme löytää jälleen oman sisäisen lämpötasapainomme. Ongelman pohjalla eivät nimittäin ole kylmät kädet. Ongelma on siinä, että emme huomioi omaa itseämme, emme näe, mikä on meille hyväksi ja mikä ei. Mielestäni vartalonhoito on parhaimmillaan omien tuntemusten ja tarpeiden tunnistamista.

Onko oman itsensä huomioon ottaminen, oman kehon kuunteleminen ja hoitaminen osa Dr. Hauschka kosmetiikan kulttuuria?

Junge: Mielestäni on. Nykyaikana me suorastaan kaipaamme hoivaamisen kulttuuria. En kuitenkaan tarkoita tällä yltäkylläistä määrää hyvinvointiteollisuuden hoitoja. Emme välttämättä voi paremmin, vaikka laukkaamme hoidosta toiseen. Hyvinvointi voi syntyä myös karsimalla – kun nautimme tietoisesti yhdestä asiasta kerrallaan. Dr. Hauschka tuotteet auttavat meitä tunnistamaan elämän nautinnolliset hetket. Mielestäni juuri tällaista on terveyttä edistävä kosmetiikan kulttuuri: Se auttaa meitä elämässä eteenpäin. Se on ajatonta viisautta. Ydinajatuksena on ihmisen kaipuu yhteyteen oman sisimpänsä, omien tunteidensa kanssa. Ehkäpä se on myös kulttuurinen missio.

Greco: Kulttuurihan tarkoittaa muokkaamista. Sen ei tarvitse olla maalaamista tai kuvanveistoa. Se voi tarkoittaa myös oman elämän, oman arjen muokkaamista. Tätä kulttuuri minusta tarkoittaa. Kun tapa, jolla käytän kosmetiikkaa, antaa minulle impulssin huomioida itseni paremmin ja muokata omaa elämääni – se on minusta kosmetiikan kulttuuria. Mutta kulttuuri on myös ympäristön huomioimista. Dr. Hauschka kosmetiikan kulttuuriin sisältyy vastuullisuus luontoa, sen prosesseja ja käyttöä kohtaan. Siihen sisältyy myös vastuun kantaminen itsestämme, niin että voimme jälleen säteillä lämpöä, ystävällisyyttä ja innostusta. Sillä tapa, jolla suhtaudumme itseemme, vaikuttaa myös siihen, miten kohtaamme muut ihmiset.

Jalkakylpy Dr. Hauschka kylpyöljyillä

Tuotepäällikkö Florian Junge suosittelee rentouttavaa jalkakylpyä ennen nukkumaan menoa

"En saa unta, jos jalkani ovat kylmät. Silloin otan jalkakylvyn, joka antaa minulle samalla aikaa rauhoittua. Suljen silmät ja keskityn juuri tähän hetkeen, niin kauan kuin haluan. En anna minkään häiritä, vaan nautin hiljaisuudesta.
Vaelluksen jälkeen puolestaan virkistää jalkakylpy Sitruuna-sitruunaruoho kylpyöljyllä ja ennen jalkojen ja kynsien hoitamista otan mielelläni jalkakylvyn Ruusu kylpyöljyllä."

Valmistaudun jalkakylpyyn huolellisesti. Asetan esille pyyhkeen, johon kiedon jalat kylvyn jälkeen, sekä lämpimät sukat. 

Veden tulisi olla vain hieman lämpimämpää kuin jalkani. Tällöin se vilkastuttaa lämpöprosessia tehokkaammin.

Sitten mietin, mikä Dr. Hauschka kylpyöljyistä vastaa juuri senhetkisiä tarpeitani, ja lisään sitä veteen 1–2 korkillista.

Lapsille sujautan muutaman marmorikuulan veteen. He voivat etsiä ja vangita niitä varpaillaan. Näin he leikin varjolla keskittyvät jalkakylpyyn ja tähän hetkeen.

Vastaa kysymykseen ja voita Dr. Hauschka vartalonhoitopaketti:

Vaikuttaako Dr. Hauschka vartalonhoito myös kasvoihin?

Kilpailuaika päättyy 31. lokakuuta 2017.

* vaaditut kentät

X Sulje

Kilpailuehdot

  1. Osallistuminen

    Arvontaan voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt, jotka osallistumishetkellä ovat vähintään 18-vuotiaita ja jotka ovat ilmoittaneet oikean ja täydellisen osoitteensa. WALA Heilmittel GmbH:n työntekijät sekä muut tämän kilpailun suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneet henkilöt eivät saa osallistua kilpailuun. Yksi henkilö saa rekisteröityä kilpailun osallistujaksi vain henkilökohtaisesti ja vain yhden kerran, kilpailuun ei saa osallistua välikäsien (kilpailusivustot) kautta. WALA pidättää oikeuden hylätä kilpailusta henkilöt, jotka ovat käyttäneet epärehellisiä keinoja kilpailuun osallistuessaan. Palkintoja ei voi vaihtaa rahaksi eikä niitä voi vaihtaa muuhun palkintoon. Palkinto on henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle.

  2. Palkinto

    Kilpailuaika päättyy 31. lokakuuta 2017, vain WALA:n mainittuun päivään mennessä vastaanottamat lähetykset otetaan huomioon. Kilpailun voittajat arvotaan. Kun palkinto on luovutettu postin kuljetettavaksi, riski siirtyy voittajalle. WALA ei ole vastuussa toimituksen aikana aiheutuvista vahingoista. Lue lisää tietosuojasta tästä..

  3. Vastuu

    Kilpailuun liittyvät vahingonkorvausvaatimukset WALA:lle on – lainsäädännön puitteissa – poissuljettu oikeudellisista perusteista riippumatta, paitsi jos WALA on tahallisesti rikkonut tai törkeästi laiminlyönyt lakisääteisiä velvollisuuksia. WALA ei myöskään ole vastuussa vahingoista, jotka liittyvät kilpailun verkkosivun käytön yhteydessä ilmeneviin häiriöihin, silloin kun ne johtuvat WALA:sta riippumattomista teknisistä syistä tai ylivoimaisista esteistä tai kolmannen osapuolen suorittamista hyökkäyksistä kilpailun verkkosivua vastaan. WALA tekee kaikkensa turvatakseen kilpailun verkkosivun luotettavuuden ja toimivuuden. WALA ei kuitenkaan takaa sitä, että kilpailun verkkosivu toimii asianmukaisesti osallistujan käyttämällä tietokoneella tai laitteella.

Itu Biodyn Oy / Dr.Hauschka Team
Asentajankatu 5
00880 Helsinki
Finland
Puh. 09-774 3010
itu@itubiodyn.fi
www.dr.hauschka.com

X Sulje