Dr. Hauschka

Haluamme jokaisen tuotteemme olevan taidokkuuden ja tehokkuuden yhdistelmä. Me panostamme voimakkaasti tutkimukseen ja kehitykseen, jotta käyttämistämme kasveista ja muista Dr. Hauschka kosmetiikan raaka-aineista syntyy yhä parempia tuotteita.  Onneksi meillä on vahvaa osaamista: kaikki se tietämys ja kokemus WALA-lääketuotteiden valmistuksesta ja kehityksestä, jota meille on kertynyt vuodesta 1935 lähtien. Elisabeth Sigmund toi oman lisänsä tähän tiedon aarreaittaan. Hän alkoi 1930-luvulla tutkia luostarikirjastojen satoja vuosia vanhoja lääketieteellisiä teoksia. Niistä hän löysi tietoa ihoon vaikuttavista rohtokasveista ja mineraaleista ja kehitti tältä pohjalta Dr. Hauschka kosmetiikan reseptit. Tämän päivän modernit tutkimusmenetelmät täydentävät karttunutta perimätietoa. 

Me olemme keskittyneet erityisesti kasviraaka-aineiden tutkimukseen ja muutimmekin sitä varten uuteen laboratoriorakennukseen keväällä 2017. Siellä kehitämme uusia tutkimusmenetelmiä, tarkkailemme laatua ja etsimme vastauksia työtovereidemme aivan konkreettisiin, vastausta vailla oleviin kysymyksiin. Kysymykset voivat koskea esimerkiksi poimulehteä, jota viljelemme Rauhoittavan naamion raaka-aineeksi. Puutarhurit haluavat tietää, milloin poimulehden vaikutusainepitoisuus on suurimmillaan, jotta he voivat ajoittaa sadonkorjuun sen mukaan.  Raaka-ainevarastossa taas halutaan tietää, miten luodaan parhaat olosuhteet eteeristen öljyjen säilymiselle. Kehitysosasto saattaa tilata tutkimuksen koskien mäkikuisman öljyuutetta, jota käytetään Ruusuvoiteessa ja PuhdistusvoiteessaNäistä aiheista kirjoitetaan lopputöitä ja tohtorinväitöskirjoja, joiden tulokset julkaistaan alan kansainvälisissä ammattilehdissä.

Uudessa laboratoriorakennuksessa laaduntarkkailusta vastaavat kollegamme varmistavat, että raaka-aineet ja valmiit tuotteet ovat turvallisia ja korkealaatuisia. Turvallisuussyistä viranomaiset vaativat kosmetiikan valmistajilta nykyään varsin kattavia analyysejä. Oma vaatimustasomme on kuitenkin vielä korkeampi. Me yhdistämme vuosikymmenien aikana kerätyn tiedon ja uusimman tieteellisen kirjallisuuden tutkimustulokset ja kehitämme niiden pohjalta lisäanalyysejä. Tämän monipuolisen tietämyksen pohjalta syntyvät parhaat mahdolliset tuotteet juuri sinulle.

Interview

Haastattelussamme WALA-säätiön jäsen Herwig Judex ja WALA Heilmittel GmbH:n tieteellisen tutkimusosaston johtaja, professori Florian Stintzing kertovat kosmetiikan tutkimuksesta, kehityksestä ja valmistuksesta WALAlla

Herwig Judex
Professor Florian Stintzing

Herwig Judex, sinä tunnet WALAn jo vuodesta 1971 lähtien. Tuolloin Dr. Hauschka kosmetiikka oli ollut markkinoilla vasta neljän vuoden ajan - WALAn valmistamien lääketuotteiden rinnalla. Löysikö lääketuotteiden valmistuksessa karttunut osaaminen tiensä kosmetiikkatuotteiden resepteihin?

Herwig Judex: Dr. Hauschka kosmetiikan reseptit syntyivät lääkärien, kosmetiikan alan ammattilaisten ja farmaseuttien yhteistyönä. Tässä prosessissa lääkkeiden valmistuksesta saaduilla kokemuksilla oli luonnollisesti suuri merkitys. Kosmetiikkatuotteilta vaadittiin kolmea ominaisuutta: niiden tuli auttaa, hoitaa ja parantaa. Alun perin tuotteet lanseerattiinkin nimellä Parantava kosmetiikka, jota ei oikeudellisista syistä nykyään ole enää mahdollista käyttää. Alkuperäiset tavoitteet — auttava, hoitava ja parantava vaikutus — ovat silti edelleen tuotteiden taustalla.

Florian Stintzing, sinä johdat WALA:n tieteellistä tutkimusosastoa. Ovatko nämä ominaisuudet — auttava, hoitava ja parantava — edelleen tärkeitä Dr. Hauschka kosmetiikan kehittämistyössä?

Florian Stintzing: Kyllä, tavoitteenamme ovat parantavat impulssit, kuten Herwig Judex jo mainitsikin. Pohdimme usein, miten voimme auttaa tuotteiden käyttäjää. Kysymys ei ole siitä, mikä on trendikästä, vaan siitä, mitä ihminen tarvitsee. Atooppisesta ihosta kärsivät tarvitsevat hoitoa ja tukea. Mutta myös terveihoiset haluavat hoitaa kasvojaan ja vartaloaan — sekä miehet että naiset. Meikeistä ja ehostamisesta kiinnostuneilla on aivan omat tarpeensa. Luonnonkosmetiikan valmistajana me haluamme kehittää kaikille näille käyttäjille tuotteita, jotka on luotu ihmistä ajatellen ja jotka saavat ihmisen tuntemaan olonsa kaikin puolin hyväksi, joka päivä. Me emme tuo markkinoille lyhytikäisiä hoitotuotteita, sillä Dr. Hauschka kosmetiikka haluaa vastata ihmisen perustarpeisiin.

Miten Dr. Hauschka kosmetiikan nykyinen tuotanto ja kehitystyö eroavat entisestä?

Judex: Erot ovat huimaavia. 1960- ja 1970-luvulla korostettiin kokemusperäisyyttä. Ideat olivat pääasia. Raaka-aineet sekoitettiin ja sen jälkeen testattiin, täyttääkö tuote sille asetetut tavoitteet. Jos tavoitteet täyttyivät, valmistus aloitettiin ilman sen enempiä vaatimuksia. Kun halusimme arvioida jonkin rohtokasvipuutarhassamme kasvavan kasvin laadullisia ominaisuuksia, tarkkailimme sen kasvua. Jos kasvia oli lannoitettu liikaa, niin että normaalisti 30-senttinen varsi kasvoi metrin korkuiseksi, se hylättiin.  Me olimme vakuuttuneita siitä, että ajattelutapamme ja päätelmämme olivat oikeita. Sittemmin ne myös osoittautuivat oikeiksi. Nykyään pelkkä sisäinen varmuus ei luonnollisestikaan enää riitä. Valmistajilta vaaditaan stabiilisuus- ja käyttäjätutkimuksia ja ainesosista on annettava paljon tarkempia tietoja. Nykypäivän Saksassa kosmetiikan valmistusta valvotaan lakisäädännöllä, mikä on tärkeää, koska käyttäjät arvostavat riippumatonta, objektiivista turvallisuuden valvontaa.

Damals war Erfahrungswissen wichtig. Herr Stintzing, können Sie heute dieses alte Wissen analytisch bestätigen?

Stintzing: Kyllä, kasvuominaisuuksiltaan muuttunut kasvi on hyvä esimerkki tästä. Yritimme jokin aika sitten viljellä sikuria rohtokasvipuutarhassamme. Tuotteistamme mm. Tehokuuri herkälle iholle sisältää sikuria. Puutarhassa sikuri kasvoi kuitenkin voikukan kaltaiseksi. Sen olemus aivan kuin vääristyi. Kasvi voi puutarhassamme aivan liian hyvin. Sen olemus ei enää ollut tyypillisesti karussa, kuivassa maaperässä kasvavan sikurin mukainen. Tällä tavalla kasvaneesta kasvista ei saada stabiilia vesiuutetta. Sen huomaa jo hajusta. Myös mittaukset osoittavat tämän. Esimerkiksi pH-arvo ei laskekaan uuton aikana, koska maitohappokäyminen ei käynnisty. Kaikesta hyvästä ja tervetulleesta teknisestä kehityksestä huolimatta meidän tulee olla tarkkaavaisia ja käyttää edelleen omia aistejamme sekä huomiokykyämme. Näin kunnioitamme toimintatapoja, jotka pohjautuvat WALAn yli 80-vuotiseen kokemukseen.

Nykypäivänä yksikään markkinoilla myytävä kosmetiikkatuote ei kuitenkaan voi nojautua vain karttuneeseen kokemukseen. Tuotteiden pitää vastata lakimääräisiä vaatimuksia. Mitä analyysejä suoritatte?

Stintzing: Käyttäjäturvallisuus on kaiken A ja O. Tutkimme kosmetiikkatuotteidemme raaka-aineiden tyypillisiä ominaisuuksia, mutta jäljitämme myös tuholaismyrkkyjä tai raskasmetalleja.  Testeillä todetaan ja dokumentoidaan laadulliset ominaisuudet, mutta niiden avulla myös opimme lisää raaka-aineista. Me tutkimme usein jopa tarkemmin kuin lain yksityiskohtaiset määräykset vaativat. Mutta loppujen lopuksi jokainen tutkimus antaa hyvän tuloksen ainoastaan silloin, kun tiedossa on raaka-aineen koko elämäntarina. Tärkeää on esimerkiksi tuntea kasvin kasvuolosuhteet. Vain silloin voi tietää, mitä epäpuhtauksia siihen on voinut siirtyä ympäristöstä. Ja vain silloin voidaan etsiä jälkiä juuri näistä epäpuhtauksista. Jos tätä ei oteta huomioon, voi olla, että testeissä tutkitaankin vääriä ominaisuuksia.

Kasvin elämäntarina kuulostaa epätavalliselta lähtökohdalta. Voisitko kertoa hieman tarkemmin tästä?

Stintzing: Kun tarkastelemme jotakin tuotetta, lähdemme sen raaka-aineista. Ensiksi otamme selville, mistä kasvi on kotoisin. Missä ilmastossa ja minkälaisessa maaperässä se on kasvanut, miten sitä on hoidettu ja milloin se on korjattu? Alkuperällä on merkitystä. Ajattele vaikka sikurikokeiluamme. Lopputulos, siis se kosmetiikkatuote, jossa kasvia käytetään, riippuu siitä, mistä on lähdetty. Siksi tämä elämäntarinan käsite on meille niin tärkeä. Kasvin elämänvaiheet vaikuttavat sen sisältämiin aineisiin. Ja sisältö päätyy valmistusprosessin kautta tuotteeseen. Jos jokin jää huomioimatta laaduntarkkailun tai prosessin aikana, sen huomaa myöhemmin tuotteesta.

Judex: Kasvin elämäntarina on todella olennainen asia. Ihmiselle eivät riitä pelkät asiatiedot ja luvut.

Onko aistinvarainen ja kokemukseen pohjautuva työskentely yksi WALAn erikoispiirteistä?

Judex: Kyllä, ehdottomasti.

Stintzing: Se on kuitenkin mahdollista vain, jos tuntee kasvit. On tärkeää tietää, missä ne yleensä kasvavat. Mikä on niiden luonnollinen kasvuympäristö? Miltä kasvit tavallisesti näyttävät? Mikä on syynä, elleivät ne näytäkään siltä? Siksi kollegamme kasvilaboratoriosta, kosmetiikan kehitysosastolta ja analyyttisen kehityksen osastolta työskentelevät usein rohtokasvipuutarhassamme. Kun he korjaavat satoa, he oppivat samalla puutarhureilta paljon kasveista ja niiden erityisominaisuuksista. Heillä on siis suora yhteys raaka-aineisiin. Näin pyrimme ehkäisemään työhön liittyvää kasvottomuutta ja etäisyyttä, joka on nykyään kovin yleistä.

Jos kasvin elämäntarina on niin tärkeä, eikö silloin olisi parasta käyttää ainoastaan villikasveja? Onko viljelykasvien käyttäminen tällöin ylipäänsä mahdollista?

Judex: Tietysti kasveja voi myös viljellä, jos halutaan esimerkiksi edistää erityisesti juurten tai lehtien kasvua. Mutta tämä voidaan toteuttaa vain tiettyjen rajojen puitteissa, kuten sikurin tapaus osoittaa. 

Stintzing: Kasvupaikan vaikutus voidaan osoittaa myös analyyseillä. Tutkimukset paljastavat mm., että Pohjoismaissa kasvavat syötävät marjat sisältävät enemmän sekundaarisia kasviaineita kuin vastaavat marjat Keski- ja Etelä-Euroopassa. Tämänlaisella tiedolla on ratkaiseva merkitys myös rohtokasveille. Lämpötilan ohella laatuun vaikuttavat suuresti myös valo ja maaperä. Yhden esimerkin analyyttisesti osoitetuista eroavaisuuksista antaa salvia jota käytämme mm. Salvia-minttu deodorantissa. Maaperän olosuhteilla, esimerkiksi pH-arvolla, on olennainen merkitys salvialle. Rohtokasvipuutarhamme puutarhurit ovat siksi valmistelleet erilaisia kasvualustoja tutkiakseen juuri tätä ilmiötä. He niin sanotusti luovat kasveille korvaavan kodin, jonka tarjoamissa olosuhteissa ne voivat kehittyä juuri sellaisiksi, kuin ne on luotu, ja tuoda esiin kaiken elinvoimansa ja tyypillisen olemuksensa.

Judex: Laatuhan ei tarkoita pelkästään määrällistä laatua. Nykypäivänä meitä vaaditaan osoittamaan määrällisiä eroavaisuuksia, jotka sitten ratkaisevat, käytetäänkö jotakin raaka-ainetta vai ei. Kuten Florian Stinzing totesi, laatu riippuu kuitenkin koko elämäntarinasta. Siitä, millaiseksi kasvi on kehittynyt ja kuinka maahan kylvettyjä siemeniä on käsitelty.

Täytyykö meidän tarkistaa "vanhoja" käsityksiämme uusien tuloksien perusteella?

Judex: "Tarkistaminen" kuulostaa turhan kielteiseltä. Mittaukset antavat meille yksinkertaisesti lisää tietoa. Miten tätä tietoa käytetään hyväksi, on sitten aivan toinen kysymys. Pystymmekö siis vaikkapa yhdistämään tiedon ja taiteellisen prosessin.

Stintzing: Olen aivan samaa mieltä. Me saamme uutta tietoa, joka täydentää entistä tietämystä ja kokemuspohjaa. Tuotteillamme on kuitenkin myös taiteellinen puoli. Tuote on monien tekijöiden taidokas yhdistelmä, kuin sävellys. Tietysti sen täytyy olla hyvin tehty ja sen täytyy säilyttää ominaisuutensa. Mutta sen sisältämien ainesosien tulee myös olla sopusoinnussa ihmisen ja toistensa kanssa.  Olen vakuuttunut siitä, että tällä taiteellisella puolella on tietyllä tasolla vaikutusta ihmiseen. Hänen ei välttämättä tarvitse tietää, mitä kosmetiikkatuote sisältää. Hän ennemminkin vaistoaa, sopiiko jokin tuote hänelle vai ei. Luonnonkosmetiikan valmistajana tavoitteenamme on kehittää asiakkaiden tarpeisiin autenttisia tuotteita, jotka sopivat heille ja auttavat ihoa. Tällöin olemme onnistuneet tehtävässämme. 

Uusi laboratoriorakennuksemme valmistui keväällä 2017 ja siellä työskentelevät kolme osastoa huolehtivat lääke- ja kosmetiikkatuotteidemme laadusta ja turvallisuudesta. Ne tekevät tiivistä yhteistyötä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja yliopistojen kanssa ja niiden tutkimustulokset julkaistaan.

Erän vapauttaminen/asiakirjat

WALAn lääketuotteiden tuominen markkinoille

Analyyttinen kehitysosasto

Tuntee uusimmat analyysimetodit ja kehittää uusia testausmenetelmiä

Huolehtii uusien menetelmien käyttöönotosta laboratorioissamme

Laaduntarkkailu

varmistaa raaka-aineiden sisällön ja puhtauden

valvoo esiasteisten ja valmiiden WALA lääketuotteiden ja Dr. Hauschka kosmetiikkatuotteiden laatua ja turvallisuutta